http://phsalppi.com/Savuton työpaikka prosessin käynnistys
- Tehkää ehdotus savuttomasta työpaikasta.
- Hankkikaa asialle työpaikan johdon tuki ja tutustukaa lainsäädännön antamaan tukeen.
- Käsitelkää asia yhteistoimintaneuvostossa tai pienillä työpaikoilla kaikille työntekijöille avoinna olevassa kokouksessa.
- Kootkaa hankkeen vetovastuussa oleva tiimi: työterveyshuolto, henkilöstöpäällikkö, työsuojeluvaltuutettu, jne.
- Sopikaa aikatauluista, työnjaosta, vastuualueista, toimenpiteistä ja käytettävästä aineistosta.
- Suunnitelkaa tiedotuksen toteutus työyksikössä ja pyytäkää yrityksen tiedottajaa hoitamaan ulkoinen tiedotus.
- Suunnitelkaa savuttoman työpaikan toteutumisen seuranta.
Miten savuttomuusprosessi käynnistetään? Työnantajan ja urheiluseuran ABC ja savuttomuusprosessin toteutumisen arviointi ohjaavat toiminnassa eteenpäin.
Työpaikka on savuton, kun
- Tupakointi on kielletty kaikkialla työpaikan sisätiloissa tupakkalain edellyttämillä tavoilla.
- Työpaikan sisätiloissa ei ole tupakointitiloja ja mahdolliset tupakointipaikat on sijoitettu vähemmän näkyvästi ulos, riittävän kauas rakennuksesta siten, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan ulkoa savuttomiin sisätiloihin.
- Tupakointi on kielletty työaikana eikä työaikana tapahtuvaa virallisten taukojen ulkopuolista tupakointia lasketa työajaksi.
- Uusia tupakointitiloja ei rakenneta eikä niitä ole yrityksen omistamissa tai hallinnoimissa rakennuksissa ja työtiloissa.
- Työpaikan edustus ja muut tilaisuudet ovat savuttomia.
- Tupakkatuotteita ei myydä työpaikoilla.
- Tupakoivaa henkilökuntaa tuetaan tupakoinnin lopettamisessa.
- Ilmoitus työpaikan savuttomuudesta on ilmoitettu asianmukaisin kyltein esimerkiksi ulko-ovilla.
- Työnhakuilmoituksissa kerrotaan työpaikan olevan savuton.
Savuttomat työpaikat, järjestöt ja seurat
Linkityspyynnön savuttomasta kunnasta, työpaikasta, urheiluseurasta tai järjestöstä voi lähettää sähköpostilla toimisto.pssydan(at)dnainternet.net
Savuttomaksi työnantajaksi ovat sitoutuneet:
| Betonimestarit | |
| Easydoing Oy / Salli systems | |
| Elämysten ja ystävyyden
kartano
| |
| Heinäveden
apteekki
| |
| Hotelli Scandic
Kuopio
| |
| Iisalmen I
apteekki
| |
| Iisalmen seudun kttky | |
| Itä-Suomen
yliopisto
| |
| Juankosken työttömät
ry
| |
| Kela,
Kuopio
| |
| Kunnonpaikka,
Vuorela
| |
| Kuopion
lentoasema
| |
| Kuopion seudun
hengityssäätiö
| |
| Kuopion seudun
hengitysyhdistys
| |
| Kuopion VI
Apteekki
| Niiralan, Päivärannan ja
Neulamäen apteekit
|
| Kuopion yliopistollinen
sairaala
| |
| Niiralan Kulma Oy (toimisto) | |
| Osuuskauppa
PeeÄssä
| |
| PekkaNiska Oy,
Kuopio
| |
| Pielaveden ja Keiteleen
kttky
| |
| Pohjois-Savon Sydänpiiri
ry
| |
| Sahalan kartano
| |
| Savon Sanomat
| |
| Savon
vammaisasuntosäätiö
| |
| Setlementti Ukonhattu
ry
| |
| Siilinjärven ja
Maaningan thky
| |
| Siilinjärven
seurakunta
| |
| Sisä-Savon terveydenhuollon
ky
| |
| Suomen aivotutkimus- ja
kuntoutuskeskus Neuron
| |
| Suomen Kiitoautot Oy Kuopio | |
| Tapiola Kuopio
| |
| Terveyden ja hyvinvoinninlaitos Kuopio | |
| Tuplajäät Oy
| |
| Työterveyslaitos,
Kuopio
| |
| Valio Lapinlahti
| |
| Vetrea Terveys Oy
(Iisalmen Veljeskoti)
| |
| Vip-Juicemaker Oy
| |
| YTHS
|
Pohjois-Savon kunnat
| Iisalmen kaupunki
| |
| Juankosken
kaupunki
| |
| Kaavin kunta
| |
| Karttulan kunta
| |
| Keiteleen kunta
| |
| Kiuruveden kunta | |
| Kuopion kaupunki
| |
| Lapinlahden kunta
| |
| Leppävirran kunta
| |
| Maaningan kunta
| |
| Nilsiän kaupunki
| |
| Pielaveden kunta
| |
| Rautalammin kunta
| |
| Rautavaaran kunta
| |
| Siilinjärven
kunta
| |
| Sonkajärven kunta
| |
| Suonenjoen
kaupunki
| |
| Tervon kunta
| |
| Tuusniemen kunta
| |
| Varkauden
kaupunki
| |
| Varpaisjärven
kunta
| |
| Vesannon kunta
| |
| Vieremän kunta
|
Etelä- ja Itä-Savon kunnat
| Heinäveden kunta
| |
| Hirvensalmi
| |
| Joroisen kunta
| |
| Juvan kunta
| |
| Kangasniemen
kunta
| |
| Kerimäen kunta
| |
| Mikkelin kaupunki
| |
| Pertunmaa
| |
| Mäntyharjun kunta
| |
| Pieksämäen
kaupunki
| |
| Puumalan kunta
| |
| Rantasalmen kunta
| |
| Ristiinan kunta
| |
| Savonlinnan
kaupunki
| |
| Suomenniemi
|
Itä- ja Pohjois-Karjalan kunnat
| Ilomantsin kunta
| |
| Kontiolahden kunta | |
| Lieksan kaupunki | |
| Polvijärven kunta |
Yhdistykset
| Iisalmen
Sydänyhdistys
| |
| Karttulan
Sydänyhdistys
| |
| Kuopion
Sydänyhdistys
| |
| Leppävirran
Sydänyhdistys
| |
| Nilsiän
Sydänyhdistys
| |
| Pielaveden
Sydänyhdistys
| |
| Siilinjärven
Sydänyhdistys
| |
| Suonenjoen-Rautalammin
Sydänyhdistys ry
| www.sydanliitto.fi/web/suonenjoen-rautalammin-sydanyhdistys-ry |
| Vesannon
Sydänyhdistys
|
Urheiluseurat
| Juniori Kalpa
| |
| Juniori KuPS 96
-joukkue
| |
| Kalpa Hockey Oy
| |
| Karttulan Urheilijat
ry
| |
| Kuopion Seudun
Veteraaniurheilijat ry
| |
| PHS-Alppi
| |
| Siilinjärven
palloseura
| |
| Siilinjärven
Urheiluampujat ry
| |
| Vesannon
Urheilijat ry
|
Oppilaitokset
| Ingmanin käsi- ja
taideteollinen oppilaitos
| |
| Itä-Suomen yliopisto | |
| Kuopion
konservatorio
| |
| Kuopion talouskoulu | |
| Savon koulutuskuntayhtymä | |
Savonia ammattikorkeakoulu |
