Yhdistyksellä on runsaasti toimintaa:
- Vuosittain järjestetään kevät- ja syyskokous, joiden yhteydessä on sydän- ja verisuonitauteihin liittyvä asiantuntijalääkärin esitelmä.
- Mittaus- (mm. verenpaineen mittausta) ja potilasneuvontatilaisuuksia järjestetään yhdessä terveyskeskuksen, apteekin ja Helsingin Sydänpiirin asiantuntijoiden kanssa.
- Syksyisin on myös järjestetty yhteistyössä Lauttasaaren Keskusapteekin kanssa Lisäaikaa liikunnalle -tapahtuma, jolloin kävelemme yhdessä tunnin verran kelloja siirrettäessä talviaikaan.
- Yhdistys järjestää lisäksi käyntejä ja kuntotapahtumia
ryhmille lähiseudun kuntoutuslaitoksiin
kevät- ja syyskaudella järjestetään teatteriretkiä sekä touko-syyskuussa tutustutaan päiväretkillä erilaisiin kohteisiin lähinnä maaseudulla. Retket järjestetään usein osallistumismaksujen kohtuudessa pitämiseksi jonkin toisen lauttasaarelaisen yhdistyksen kanssa. - Jäsenille postitetaan kaksi kertaa vuodessa kotiin jäsentiedote, jossa kerrotaan tulevista tapahtumista. Lisäksi yhdistyksen toiminnasta ilmoitetaan viikoittain ilmestyvässä Lauttasaari-lehdessä olevalla Toimintapalstalla hyvissä ajoin ennen ko. tapahtumaa.
Drumsö Hjärtförening rf
Drumsö Hjärtförening är grundat år 1974 för att göra
folkhälsoarbete. Föreningens mål är att förena hjärtpatienter och
deras anhöriga och vänner och ge information om hjärtats hälsa i
olika slags evenemang.
Drumsö Hjärtförening organiserar till exempel specialisters föreläsningar vid vår - och höstmöten och vid vårfesten. Dessutom organiseras blodtrycksmätning, motionsevenemang och teaterfärder. Föreningen har nästan 200 medlemmar. Medlemmarna får två gånger per år ett medlemsbrev, som innehåller information om kommande evenemang. Medlemskapet innehåller också Sydän-tidningen fem gånger per år. Man får information om Drumsö Hjärtföreningens aktivitet också från Lauttasaari-tidningen.
Som medlem i Drumsö Hjärtförening kan ni stöda hjärtarbete och vara med att möjliggöra framtiden av hjärtarbetet i Drumsö.
