Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Vertaisryhmätoiminta

Tavoitteena terveet elintavat -ryhmästä voimaa


Ystävien, tuttavien tai muiden ihmisten tuki on avuksi, kun on päättänyt muuttaa elintapoja pysyvästi. Ryhmässä jaetut kokemukset antavat ajatteluun uusia näkökulmia, ryhtiä pysyä omissa päätöksissä ja apua tiedon soveltamisessa omaan elämään.


Kävelyklubi ja ITE-toiminta ovat hyviä tapoja edistää terveyttä ryhmän tuella ja omin avuin.
Ryhmämallien sisältö ja kohderyhmä ovat erilaiset ja juuri siksi ne täydentävät hyvin toisiaan.

 

Kyse on maallikkovetoisesta ryhmätoiminnasta, jossa ohjaaja on samalla itse yksi ryhmäläisistä. Jokaisella ryhmäläisellä on vastuu vain itsestään. Ohjaajan tehtävänä on pääasiassa koota ryhmä ja huolehtia käytännön järjestelyistä.


Ryhmän voi perustaa esimerkiksi ystävien kesken, työpaikalle, urheiluseuraan, latu-, kylä-, asukas-, sydän- tai eläkeläisyhdistykseen. Ryhmän voi toteuttaa myös yhdistettyinä tai jatkona toisilleen. Ryhmä päättää itse tapaamisten sisällöstä, ajankohdasta ja ryhmän kestosta.

 

Ohjaajaksi?
Ryhmän ohjaajaksi voi ryhtyä kuka tahansa asiasta innostunut. Ohjaaminen ei edellytä terveyden, liikunnan tai ravitsemuksen ammattilaisuutta tai kokemusta ryhmän ohjaamisesta. Ohjaamisen tueksi on tarjolla verkkosivustoja, koulutusta sekä ohjaajan ja ryhmäläisen aineistoa.
Kävelyklubin ja ITE-ryhmän ohjaajat käyvät päivän mittaisen koulutuksen.

 

Esite ryhmämalleista (tilattavissa myös ilmaiseksi Sydänliitosta, tuotenro 1082)

vertaisryhmaesite.pdf (1907.4 kt )

 

Vertaisryhmatoiminnan esittely.ppt (273.4 kt ) 

 

Lisätietoa:

Kävelyklubit: Annukka Alapappila puh. (09) 752 752 41 tai annukka.alapappila@sydanliitto.fi

ITE-ryhmät: Tuija Pusa puh. (09) 752 752 30 tai tuija.pusa@sydanliitto.fi

1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje