Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Terveyden edistämisen teko -palkinto Sydänmerkille

Ensimmäiset Sydänmerkit myönnettiin vuonna 2000. Nyt eri Sydänmerkki-tuotteita on jo yli 900. Kuluttajista yli 80 prosenttia tuntee Sydänmerkin.

Terveyden edistämisen keskus (Tekry) myönsi merkittävät huomionosoitukset terveyden edistämisen vaikuttajille sekä teoille juhlaseminaarinsa päätteeksi tänään (16.11.) Helsingissä. Sydänmerkki oli yksi kolmesta palkitusta terveyden edistämisen teoista.

Palkitsemista perusteltiin: Sydänmerkki tavoittaa lähes jokaisen suomalaisen ja sen ohjaamana voi tehdä vaivattomia ja helppoja terveyttä edistäviä valintoja. Kehittämistyö vastaa jatkuvasti kuluttajien tarpeisiin uusilla terveellisillä tuotteilla.

- Tekry on palkinnut terveyden edistämisen tekoja jo 1990-luvulta. Tänä vuonna palkitut teot koskettavat laajoja väestöryhmiä, ne ovat vaivattomia ja helppoja käyttää, innostavia ja uutta luovia tekoja, toiminnanjohtaja Janne Juvakka perusteli kolmea palkinnon saajaa.

Muut palkitut terveyden edistämisen teot olivat: Risto Räppääjä -lastenelokuva sekä UKK-Instituutin kehittämä Liikuntapiirakka.

Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski iloitsee Sydänmerkin saamasta tunnustuksesta sekä tuloksista, joita reilun kymmenen vuoden aikana on saatu aikaan. - Sydänmerkki on Sydänliiton ja Diabetesliiton yhdessä kehittämä järjestelmä. Se on myös ainoa kansallinen symboli, joka on Euroopan Unionin lainsäädännön mukainen ravitsemusväittämä. 

- Sydänmerkki-järjestelmä on harkitusti laajennettu eri tuoteryhmiin ja viimeksi koskemaan ateriakokonaisuuksia.

Lisätietoja: Suomen Sydänliitto ry
Terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski, 050 359 1211 

 

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.