Jos sydämen toiminta heikkenee siinä määrin, että munuaisten
verenkierto vähenee, elimistö käynnistää vastatoimia riittävän
verenkierron turvaamiseksi. Käynnistyy
reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän aktivaatio, joka
pidättää elimistöön suolaa ja nestettä. Mekanismi on aluksi
hyödyllinen, mutta johtaa lopulta liialliseen nesteen kertymiseen
ja turvotuksiin. Tällöin nestettä usein kertyy myös keuhkoihin
aiheuttaen hengenahdistusta.
Turvotustaipumusta korostaa, jos sydämen oikea puoli toimii vajaasti, erityisesti jos kolmiliuskaläppä (oikean eteisen ja kammion välissä oleva trikuspidaaliläppä) vuotaa runsaasti. Tällöin näet paine nousee laskimoissa ja nesteen tihkuminen kudoksiin lisääntyy.
Jalkeilla olevalla henkilöllä turvotukset kertyvät painovoiman vaikutuksesta alaraajoihin. Herkimmin turvotuksen näkee painamalla sääriluun alaosan etupintaa (kuva vajaatoimintaoppaasta): siihen jää kuoppa, joka vähitellen häviää (kuoppaturvotus eli pitting-ödeemi). Sydänperäinen turvotus ei juuri koskaan jakaudu tasaisesti. Joidenkin kokema silmien ympäristön ja yläraajojen turvotus on ani harvoin sydänvian merkki. Vasta pitkälle edenneessä sydänviassa nestettä kertyy myös vatsaonteloon (askites) ja keuhkopusseihin, etenkin oikealle puolelle. Tällöin kunto on muutenkin hyvin huono.
Turvotus on hyvin epämääräinen oire. Sitä esiintyy monissa tautitiloissa (maksa- ja munuaissairaudet, kilpirauhasen vajaatoiminta) ja ilman mitään sairauttakin. Ihmisen painosta on normaalisti kaksi kolmasosaa vettä, ja pienet nestepitoisuuden muutokset ovat normaaleja mm. naisten hormonikierron mukaan. Alaraajaturvotus voi johtua pelkästään lihavuudesta tai laskimoiden vajaatoiminnasta erityisesti pitkään istuttaessa. Ilman muita sydänvikaan viittaavia oireita tai löydöksiä turvotukset eivät ole sydänperäisiä.
