Kaikki tietävät nykyisin, että tupakointi on vaaraksi
terveydelle, mutta riskin suuruutta aliarvioidaan edelleen.
Pitkäaikainen tupakointi lyhentää elämää keskimäärin kahdeksalla
vuodella. Tupakoinnin lopettaminen parantaa ennustetta
huomattavasti.
Tupakointi vaikuttaa tavalla tai toisella noin kahteen
kolmasosaan valtimotautikohtauksista. Kaikki poltettavat
tupakkatuotteet (savuke, kevytsavuke, sikari, piippu) lisäävät
valtimotautien vaaraa. Myös suunuuskan sisältämä nikotiini on
sydämelle haitallista, koska se supistaa sydänlihaksen
hapensaannista huolehtivia verisuonia, sepelvaltimoita.
Sepelvaltimotauti on suomalaisten yleisin kuolinsyy ja myös
tavallisin tupakkatauti. Tupakoitsija saa sydänkohtauksen kymmenen
vuotta aiemmin kuin tupakoimaton.
Yhteys korostuu nuoremmissa ikäryhmissä. Alle 50-vuotiaan
tupakoitsijan riski kuolla sydänkohtaukseen on kuusinkertainen
tupakoimattomaan ikätoveriinsa verrattuna.
Sairastumisen vaara on suurin ihmisillä, jotka ovat polttaneet
kauan tai polttavat paljon. Tupakointi vaikuttaa kuitenkin
verisuonistoon myös välittömästi tupakointihetkellä, erityisesti
infarktin laukaisijana. Jo vähäinen tupakointi (vähemmän kuin viisi
savuketta päivässä) riittää kaksinkertaistamaan sairastumisen
vaaran.
Valtimotauteja sairastavalle tupakointi on erittäin vaarallista. Se
vaikeuttaa sairauden heikentämää verenkiertoa entisestään niin
sepelvaltimoissa, alaraajoissa kuin aivoissakin.
Sepelvaltimotautipotilailla tupakointi kaksinkertaistaa
sepelvaltimotautikohtauksen vaaran ja jopa kuusinkertaistaa
kuolemanriskin.