Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan myöhäistä!

Tupakoinnin lopettaminen on todennäköisesti kaikkein eniten omaan terveyteen vaikuttava päätös, jonka voi tehdä itse. Fyysisen puolen ohella se vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin muun muassa vähentämällä koettua stressiä ja parantamalla unen laatua.
 

Sydämelle tupakoinnin lopettaminen on aina eduksi, oli takana kuinka monta tupakointivuotta ja savuketta tahansa. Valtimotautipotilaille tupakoinnin lopettaminen on parempi hoitomuoto kuin mikään lääkehoito.

Todennäköisuus sairastua valtimotauteihin laskee parissa kolmessa vuodessa tupakoimattomien tasolle. Mitä muorempana tupakoinnin lopettaa, sitä nopeammin sairastumisen vaara vähenee. Selkeää hyötyä lopettamisesta on myöhemminkin, vaikka riski putoaa vuosi vuodelta hieman vähemmän. Lopettaminen ei siis ole koskaan myöhäistä.

Häkä ja nikotiini poistuvat elimistöstä muutamassa päivässä. Samalla verenpaine ja syke laskevat, veren happipitoisuus nousee ja keuhkoputkien supistustila lakkaa. Myös ääreisverenkierto paranee, mikä tuntuu usein käsien ja jalkojen lämpiämisenä. Valtimotautiin sairastuneille verenkierron paraneminen on erityisen tärkeää.

Verisuoniin kertyneet kolesterolikertymät alkavat vähitellen ohentua.

Elimistön puolustusjärjestelmä vahvistuu ja tulehduksia torjuvat solut lisääntyvät. Tämä voidaan havaita noin kuukauden kuluttua. Myös verisuonten tulehdustila helpottaa.

Hengityselimistön toiminta tehostuu 1-3 kuukauden sisällä: verenkierto elpyy ja hapenottokyky paranee.
Monet tupakoivat aikuiset eivät haluaisi antaa tupakoivaa mallia lapsille. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen tämä ristiriita on poissa.

Elämästä poistuu yksi riesa ja stressin aiheuttaja. Jo nykyisin joutuu usein miettimään, missä ja milloin voi polttaa häiritsemättä muita tai kiusaantumatta itse. Tulevaisuudessa se on vielä hankalampaa.

1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje