Sydän- ja verisuonisairaudet ovat sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy, vanhemmissa ikäluokissa naisilla jopa yleisempi kuin miehillä.
Euroopan Kardiologisen Seuran (ESC) ja Euroopan
sydänjärjestöjen verkoston (European Heart Network, EHN)
Euroheart-projektin viime vuoden lopulla julkistaman selvityksen
mukaan sydän- ja verisuonitautien kliiniset tutkimustulokset
perustuvat valtaosin miesaineistoon.
Vuosina 2006-2009 julkaistuissa potilastutkimuksissa vain
noin kolmasosa tutkituista on ollut naisia. Niissä tutkimuksissa,
joihin on osallistunut sekä miehiä että naisia, vain puolessa
tulokset on raportoitu sukupuolikohtaisesti.
- Myös Suomessa naisten osuus tutkimuksissa on pienempi,
kardiologian erikoislääkäri Saila Vikman Suomen Kardiologisesta
Seurasta sanoo. - Sukupuolikohtaisia eroja on sekä diagnosoinnissa
että hoitoratkaisuissa. Naisia koskevan tutkimustiedon vähäisyys
aiheuttaa pahimmillaan viivästymisen naisten valtimotaudin
toteamisessa ja hoidon aloittamisessa, Vikman jatkaa.
Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura olivat
mukana Euroheart-projektissa, jota rahoitti Euroopan komission
kansanterveysohjelma.
Tätä sivustoa ylläpitää Suomen Sydänliitto ry, PL 50, 00621 Helsinki, puh. (09) 752 7521, 
Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).
Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.
Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.
Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.
Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.
Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.