Pepsi Co tiedotti 16.3. lopettavansa kaikkialla maailmassa ns. full sugar -virvoitusjuomien myynnin kouluille vuoden 2011 alusta alkaen. Maailman Sydänjärjestö (WHF) on käynyt viime vuosina neuvotteluja virvoitusjuomateollisuuden kanssa makeiden juomien myynnin rajoittamiseksi kouluissa.
Sydänjärjestön suomalainen puheenjohtaja Pekka Puska sanoo WHF:n 16.3. antamassa tiedotteessa nuorten terveyden edistämisen ja lihavuuden ehkäisemisen olevan maailmanlaajuinen haaste. Maailman Sydänjärjestö odottaa myös hallituksilta kansallisia ohjelmia lihavuusongelman ratkaisemiseksi ja kehottaa sydänjärjestöjä eri puolilla maailmaa auttamaan ohjelmien toteuttamisessa ja seurannassa.
Suomessa pienin askelin parempaan päin
Hammaslääkärilehdessä 10/2009 julkaistun Opetushallituksen (OPH), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Oulun yliopiston tekemän selvityksen mukaan säännöllisesti makeita tuotteita myyvien koulujen määrä on vähentynyt ja terveellisten tuotteidenmyynti lisääntynyt vuoden 2007 jälkeen, jolloin OPH ja Kansanterveyslaitos (nykyään THL) antoivat suosituksen, että kouluissa ja oppilaitoksissa ei koulupäivän aikana myytäisi virvoitusjuomia eikä makeisia.
- Vaikka kehitys Suomessa on ollut suotuisaa, vielä puolet yläkouluista myy oppilaille päivittäin makeita tuotteita, Suomen Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusitupa toteaa.
- Sydänliitto tervehtii ilolla virvoitusjuoma- ja makeisteollisuuden yhteiskuntavastuullisia toimenpiteitä. Toivottavasti myös yhä useammat koulut ottavat aktiivisen roolin nuorten terveyden edistämisessä lopettamalla makeiden tuotteiden myynnin kokonaan, Uusitupa sanoo.
Lisätietoja
puheenjohtaja Matti Uusitupa, matti.uusitupa(a)uef.fi, 0400 615
661
viestintäpäällikkö Eeva-Riitta Piispanen,
eeva-riitta.piispanen(a)sydanliitto.fi, 0400 478 016
Tätä sivustoa ylläpitää Suomen Sydänliitto ry, PL 50, 00621 Helsinki, puh. (09) 752 7521, 
Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).
Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.
Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.
Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.
Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.
Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.