Sydänmerkki-tuotteiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Nyt kauppojen hyllyillä on jo 617 eri tuoteryhmiin kuuluvaa Sydänmerkki-tuotetta. Sydänmerkki-tuotteet ovat omissa tuoteryhmissään rasvan laadun sekä suolan, sokerin ja kuidun määrän suhteen parempia valintoja. Sydänmerkki-tuotteiden piiriin kaivataan lisää vähäsuolaisia leipiä.
Sydänmerkki-tuotteita valmistaa ja markkinoi 81 eri yritystä. Sydänmerkki-tuotteet kuuluvat yhdeksään eri elintarviketuoteryhmään: maito, maitovalmisteet ja niiden kaltaiset valmisteet, ravintorasvat, lihavalmisteet, liha, kala, leipä ja viljavalmisteet, valmisruoat ja puolivalmisteet, mausteet ja maustekastikkeet sekä kasvikset, hedelmät ja marjat.
Sydänmerkki-tuotteiden avulla kuluttajalla on mahdollisuus ostaa ja valmistaa ravitsemussuositusten mukaisia ateriakokonaisuuksia. Eniten pakattuja Sydänmerkki-tuotteita on maitovalmisteiden tuoteryhmässä. Lisää tuotteita kaivataan erityisesti leipähyllyyn.
Suomalaiset saavat ruoasta edelleen liikaa suolaa. Yksittäisistä elintarvikkeista juuri leipä on merkittävin suolan lähde. Kiinnittämällä huomiota leivän suolapitoisuuteen, voi päivittäistä suolakuormaa pienentää huomattavasti. Tavallisimmin leivässä on suolaa 1,2-1,3 %. Sydänmerkki-leivissä suolaa on 0,7 %.
- Saamme usein palautetta leipien suolapitoisuuksista. Myös Sydänmerkki-leipien merkkejä ja myyntipaikkoja kysytään meiltä usein, tuotepäällikkö Mari Olli Sydänliitosta sanoo. - Vähäsuolaisille leiville on selvästi kysyntää, Mari Olli toteaa.
Sydänliitto ja Diabetesliitto ottivat Sydänmerkki-järjestelmän käyttöön vuoden 2000 alussa, koska elintarvikkeiden ravintosisällöt ovat kuluttajille vaikeaselkoisia. Sydänmerkistä on tullut luotettu ja tunnettu merkki, joka kertoo tuotteen kuluttajalle yhdellä silmäyksellä, että merkitty tuote on tuoteryhmässään rasvan ja suolan kannalta parempi valinta.
Sydänmerkki-järjestelmän ensisijaisena tavoitteena on väestön terveyden edistäminen. Elintarvikevalmistajalle Sydänmerkki puolestaan on tehokas keino markkinoida sen myöntämisperusteet täyttäviä elintarvikkeita.
Lisätietoja:
tuotepäällikkö Mari Olli, Suomen Sydänliitto, puh. 09 752 752 29
mari.olli(at)sydanliitto.fi
ravitsemussuunnittelija Anu Joki, Suomen Sydänliitto, puh. 09 752
752 60
anu.joki(at)sydanliitto.fi
Tätä sivustoa ylläpitää Suomen Sydänliitto ry, PL 50, 00621 Helsinki, puh. (09) 752 7521, 
Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).
Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.
Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.
Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.
Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.
Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.