Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 
 

Sydänmerkki

Sydänmerkki-järjestelmä on elintarvikkeiden merkintäjärjestelmä, joka helpottaa terveellisen ruokavalion koostamisessa. Sydänmerkki auttaa valitsemaan rasvan määrän ja laadun sekä suolan määrän suhteen parempia vaihtoehtoja kaupassa ja ravintolassa.

Sydänmerkki-juustovoileipä Sydänmerkin tarkoitus                                                    

Sydänmerkki kertoo yhdellä silmäyksellä, että tuote on tuoteryhmässään rasvan laadun ja määrän sekä suolan suhteen parempi valinta, esimerkiksi vähempisuolainen kuin muut samantyyppiset tuotteet.
Sydänmerkki ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen elintarvike on kaikin puolin terveellinen ja sitä voi syödä rajattomasti eikä että sillä on parantavia vaikutuksia. Se, että tuotteella ei ole Sydänmerkkiä ei toisaalta kerro, että tuote olisi huono.


Mikään elintarvike ei yksin tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä, mutta yksittäisillä valinnoillakin on merkitystä. Kokonaisuus muodostuu näistä valinnoista.

Sydänmerkillä merkittyjen tuotteiden valitseminen helpottaa ruokavalion muokkaamista rasvan ja suolan osalta terveellisemmäksi. Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio sisältää päivittäin runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, riittävästi täysjyvävalmisteita, kohtuullisesti rasvattomia tai mahdollisimman vähärasvaisia maitovalmisteita, kalaa tai vähärasvaista lihaa ja lisäksi kohtuullisesti pehmeitä ravintorasvoja (kasvisöljyt ja -margariinit).

Sydänmerkki-ateria

Sydänmerkin voi löytää myös ravintoloista. Ruokapaikka on tarkastanut, että asiakas voi valita tarjonnastaan terveellisen ateriakokonaisuuden. Paremmista valinnoista kerrotaan myös ruokailijalle, jolloin terveellisen aterian koostaminen on helppoa. Sydänmerkki-ateriassa on ravitsemussuositusten mukaisesti rasvaa, pehmeää rasvaa ja suolaa. Sydänmerkki-aterioita löydät näistä ravintoloista

Sydänmerkki-tuoteryhmät 

Sydänmerkki löytyy elintarvikepakkauksista, liki 50 eri tuoteryhmästä. Mukana olevat tuoteryhmät ovat niitä, joilla on tutkimusten mukaan merkitystä esimerkiksi suolan tai kovan rasvan saannin suhteen. Toisaalta tuoteryhmät ovat sellaisia, että kyseisiä elintarvikkeita voidaan suositella osaksi terveellistä ruokavaliota. Lue lisää Sydänmerkki-tuotteista ja tuoteryhmistä Sydänmerkin verkkosivuilta, www.sydanmerkki.fi 

 

Päivitetty 12.2.2014

1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Bookmark and Share
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.