Sydänmerkin
tarkoitus
Sydänmerkki kertoo yhdellä silmäyksellä, että tuote on
tuoteryhmässään rasvan laadun ja määrän sekä suolan suhteen parempi
valinta. Sydänmerkki ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen
elintarvike on kaikin puolin terveellinen ja sitä voi syödä
rajattomasti eikä että sillä on parantavia vaikutuksia. Se, että
tuotteella ei ole Sydänmerkkiä ei toisaalta kerro, että tuote olisi
huono.
Mikään elintarvike ei yksin tee ruokavaliosta terveellistä tai
epäterveellistä, mutta yksittäisillä valinnoillakin on merkitystä.
Kokonaisuus muodostuu näistä valinnoista.
Sydänmerkillä merkittyjen tuotteiden valitseminen helpottaa
ruokavalion muokkaamista rasvan ja suolan osalta terveellisemmäksi.
Tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio sisältää päivittäin
runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, riittävästi
täysjyvävalmisteita, kohtuullisesti rasvattomia tai mahdollisimman
vähärasvaisia maitovalmisteita, kalaa tai vähärasvaista lihaa ja
lisäksi kohtuullisesti pehmeitä ravintorasvoja (kasvisöljyt ja
-margariinit).
Sydänmerkki-ateria
Sydänmerkki on laajentunut lautaselle. Se on otettu käyttöön myös henkilöstöravintoloissa, joissa Sydänmerkkiateriat voidaan merkitä Sydänmerkein aterialinjastoon. Näin myös lounasruoasta on mahdollista koota Sydänmerkin arvoinen kokonaisuus, jonka avulla jaksaa työskennellä virkeänä ja energisenä. Sydänmerkkiateriassa on ravitsemussuositusten mukaisesti rasvaa, pehmeää rasvaa ja suolaa. Sydänmerkkiaterioita voi löytää tiettyjen henkilöstöravintoloiden lounaslinjastosta.
Sydänmerkki-tuoteryhmät
Sydänmerkki löytyy elintarvikepakkauksista monista tuoteryhmistä, jotka ovat tärkeitä ruokavalion rasvan laadun ja määrän sekä suolan määrän kannalta (Lisälappu: Sydänmerkki-tuoteryhmät). Merkityksellisiksi on katsottu ne elintarvikkeet, joiden normaalin käyttöannoksen energiamäärä ylittää 5 % päivittäisestä kokonaisenergian tarpeesta, rasvan saantisuosituksesta tai suolan enimmäissaantisuosituksesta.
Sydänmerkki voidaan myöntää seuraavien elintarvikeryhmien tuotteille:
- Maito ja maitovalmisteet sekä niiden kaltaiset tuotteet
- Ravintorasvat
- Lihavalmisteet
- Leipä ja viljavalmisteet
- Valmisruoat, aterian eri osat ja puolivalmisteet
- Mausteet ja maustekastikkeet
- Kasvikset, marjat ja hedelmät
- Tuore liha
- Tuore kala
