Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 

Ruoka ei ole rangaistus tai palkinto

Ruoalla palkitseminen herättää lapsessa mielikuvan palkintona käytetyn ruoan paremmuudesta.

"Syö ensi kaurapuuroa niin saat jäätelön jälkiruoaksi"
Jos kaurapuuron syöminen palkitaan jäätelöllä, lapsen silmissä kaurapuuro joutuu huonoon valoon. Jäätelöstä puolestaan herää mielikuva erityisen hyvänä, tavoiteltavana ruokana. Seuraavan kerran kun puuroa on tarjolla, lapsi saattaa haluta taas jäätelöä palkinnoksi puuron syömisestä

  • Makeisia tai muita herkkuja ei tulisi käyttää palkintona, sillä silloin mieltymys makeaan kasvaa entisestään
  • Palkitse lasta ruoan sijaan hellyydellä, kiitoksella ja myönteisellä palautteella.
  • Jos ruoalla palkitaan, palkinnoksi tulisi valita ruoka-aine, jota vanhemmat toivoisivat lapsen syövän enemmän. Hedelmä tai vihannes on hyvä palkinto.
  • Ruoalla rankaiseminen kertoo lapselle jonkin ruoan huonommuudesta ja hän pyrkii välttämään sitä tulevaisuudessakin

"Syö kiltisti jauhelihakeitto niin saat katsoa sen jälkeen telkkaria"
Lapsesta voi tuntua, että ruoka, jonka syömisestä täytyy erikseen palkita, ei voi olla hyvää.

  • Pakottaminen, suostuttelu tai tuputtaminen ei ratkaise ruokaan tai ruokailuun liittyviä ongelmia. Lapsen mieltymys tuputettuun ruoka yleensä vähenee ja koko ruokailutilanteesta saattaa jäädä ikävä mielikuva.
  • Tehkää lapsen kanssa sopimus siitä, että kaikkea mitä tarjotaan tulee maistaa, mutta mitään ei ole pakko syödä loppuun.

 

 

 

Päivitetty 14.3.2012

1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje