Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Sydäntutkimussäätiö myöntää apurahoja ja palkintoja suomalaiseen sydäntutkimukseen. Apurahajako pidetään kerran vuodessa.

Vuorovuosin jaetaan lisäksi palkinto varttuneelle sydäntutkijalle ja nuorelle lupaavalle tutkijakyvylle. Tieteellisen tutkimuksen tukemisella pyritään sydänsairauksien hoidon kehittämiseen ja sydänsairauksien ennaltaehkäisyyn.

Asiamies Riitta Rosberg viihtyy hyvin Sydäntutkimussäätiön palveluksessa.

-Voin tehdä konkreettisesti työtä hyvän ja tärkeän asian kanssa. Sydäntutkimussäätiö on merkittävä sydäntutkimuksen rahoittaja, ilman tätä rahoitusta tieteellinen sydäntutkimus ei menisi yhtä ripeästi eteenpäin.

Rosberg on säätiön ainoa palkattu työntekijä, mutta tekee yhteistyötä Sydänliiton toimihenkilöiden kanssa.

-Hoidan säätiön hallinnon ja toteutan säätiön hallituksen tekemät päätökset, kuten apurahajaon ja sijoituspäätökset.

Riitta Rosberg valmistui kauppatieteiden maisteriksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta

- Opiskeluista on kyllä jo kauan aikaa, joten olen ollut työelämässä pitkään. Sydäntutkimussäätiöön tulin Tekniikan Akateemisten Liitosta. Nuorempana työskentelin Saksassa ja Ruotsissa.

Riitalla on kaksi jo aikuista lasta ja puoliso Risto, jonka kanssa hän harrastaa kävelyä, elokuvia, lukemista ja vanhoja valokuvia.

1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje