Perheliikunta tarkoittaa perheen yhteistä liikkumista, jossa perheeseen voivat kuulua ydinperheen lisäksi eri sukupolvet, ystävät, tutut, naapurit ja vaikkapa työyhteisö perheineen. Liikunta on säännöllistä yhdessäoloa leikin, ulkoilun ja muun liikunnan parissa. Liikunta voi olla omaehtoista arkiliikuntaa lähiympäristössä tai osallistumista ohjattuun perheliikuntaan. Perhe voi osallistua perheille tarkoitettuihin tapahtumiin, lomaviikkoihin tai liikuntaryhmiin sekä kokeilla eri lajeja. Piha- ja kotitöiden, perinneleikkien, yhteisten jumppatemppujen, ulkoilun, retkeilyn ja uintiretkien lisäksi tarvitaan aikaa yhdessäololle, leppoisaa tunnelmaa ja aikuisen innostavaa asennetta. Toistuvat liikuntatuokiot ohjaavat koko perhettä kohti liikunnallisempaa ja terveempää elämäntapaa.
Perheliikunta
-
mahdollistaa sen, että vanhempi ja lapsi liikkuvat omilla kuntotasoillaan
-
tuo voimaa arjen pyöritykseen
-
vahvistaa koko perheen vuorovaikutussuhteita
-
tukee vanhempia lasten kasvatustyössä
-
antaa aikuiselle aikaa olla lapsensa kanssa. Näin perheenjäsenet oppivat tuntemaan toisensa paremmin eri olosuhteissa
-
lisää uskoa ja luottamusta perheen kykyihin ja yhteistoimintaan.
Omaehtoisen perheliikunnan tavoitteita ovat muun muassa
-
hyvä olo ja hyvä mieli
-
perheen yhteishengen kohentuminen
-
elämysten saaminen
-
harrastuksen hankkiminen
-
sekä aikuisen että lapsen kunnon ja terveyden kohentuminen
-
painonhallinta
-
touhuenergian purkaminen
-
jutustelu
-
toisten perheiden tapaaminen
-
tutustuminen uusiin paikkoihin
Ohjatun perheliikunnan tavoitteena on
- lisätä aikuisten liikunta-aktiivisuutta ja -tietoisuutta
- tarjota liikuntaa lapsille ja aikuisille
- lisätä lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta
- ohjata elinikäisen liikuntaharrastuksen pariin
- tukea lasten kokonaisvaltaista kehitystä ja
- parantaa perheen sosiaalista vuorovaikutusta.
Jokainen perhe löytää vanhempien johdolla parhaiten oman perheen elämään sopivat tavat lisätä koko perheen liikuntaa. Perheen arkirutiinit kannattaa järjestää sellaisiksi, että jokaiselle perheenjäsenelle jää aikaa liikkua säännöllisesti. Perheliikuntaa on kaikkialla. Arkista perheliikuntaa ovat muun muassa leipominen, pihatyöt, lehtien haravoiminen, siivoustalkoot, matonpesu, kalastus, marjojen kerääminen, koiran ulkoiluttaminen, kauppareissut, sohvajumppa, puuhapelit, hiekkalaatikkotouhut, puusaunan lämmittäminen ja saunan pesu.
Perheen yhteinen liikkuminen on tärkeää, vaikka lapsi osallistuisi omaan ohjattuun liikuntaan. Hiihto, luistelu, laskettelu, uinti ja luontoon tehtävät eväsretket ovat esimerkkejä koko perheen mukavista liikunnallisista hetkistä.
Aiheesta lisää:
Aikuisten ja lasten roolit
ruokailutilanteissa
Lapsen liikunta
Aikuisen liikunta
