Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Paljon voitettavana

Tupakoinnin lopettaminen vähentää terveysriskejä todella paljon. Se on todennäköisesti tärkein omaa terveyttä koskeva päätös, jonka voi tehdä itse. Ja mitä aikaisemmin tupakasta irrottautuu, sitä suuremman hyödyn siitä saa.

Fyysisen terveyden ohella tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin. Sen on havaittu vähentävän koettua stressiä, mikä heijastuu muun muassa unen laadun paranemisena. Tutkimuksissa, joissa tupakoinnin lopettaneet ja sitä jatkavat ihmiset ovat itse määritelleet omaa tilannettaan, lopettajat arvioivat elämänlaatunsa paremmaksi.

  • Todennäköisyys sairastua valtimotauteihin laskee parissa kolmessa vuodessa tupakoimattomien tasolle. Mitä nuorempana tupakoinnin lopettaa, sitä nopeammin sairastumisen vaara vähenee. Selkeää hyötyä lopettamisesta on myöhemminkin, vaikka riski putoaakin vuosi vuodelta hieman vähemmän. Lopettaminen ei siis ole koskaan myöhäistä.
  • Vapauden ja itsemääräämisoikeuden tunne lisääntyvät. Suurin osa tupakoitsijoista pelkää, että elämä savuttomana on kuin harmaa alikulkutunneli. Jälkikäteen useimmat tuntevat kuitenkin helpotusta siitä, että enää ei tarvitse polttaa. Tupakoinnin lopettamista ei kadu, vaikka sitä voi aluksi olla vaikea uskoa. Se antaa pikemminkin tyytyväisyyttä ja uskoa omiin voimiin.
  • Häkä ja nikotiini poistuvat elimistöstä muutamassa päivässä. Samalla verenpaine ja syke laskevat, veren happipitoisuus nousee ja keuhkoputkien supistustila lakkaa.
  • Tupakoinnin välitön vaikutus eli lisääntynyt riski sydämen vakaviin rytmihäiriöihin ja veritulpan muodostumiseen katoaa nopeasti, kun tupakansavua ei enää tule elimistöön.
  • Elimistön puolustusjärjestelmä vahvistuu ja tulehduksia torjuvat solut lisääntyvät. Tämä voidaan havaita noin kuukauden kuluttua.
  • Verisuonten tulehdustila helpottaa ja suoniin kertyneet kolesterolikertymät muuttuvat vähemmän vaarallisiksi.
  • Hengityselimistön toiminta tehostuu 1-3 kuukaudessa: verenkierto elpyy ja hapenottokyky paranee. Myös ääreisverenkierto paranee, mikä tuntuu usein käsien ja jalkojen lämpiämisenä.
  • Monet tupakoivat aikuiset eivät haluaisi antaa tupakoivaa mallia omille tai sukulaisten ja ystävien lapsille. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen tämä ristiriita on poissa.
  • Elämässä on yksi iso riesa vähemmän. Savuttomat tilat ja työpaikat lisääntyvät ja entistä harvemmat kanssaihmiset polttavat. Jo nykyisin vaatii paljon energiaa miettiä, missä ja milloin voi polttaa häiritsemättä muita tai kiusaantumatta itse. Jatkossa se on vielä hankalampaa.
1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje