Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Liikuntatottumuksien muuttaminen

Miksi liikkua? Liikkumisen tulee tuottaa hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia, jotta siitä tulee säännöllistä.


Harva aikuinen jaksaa liikkua säännöllisesti vain toisen patistamana, eikä pelkkä terveyden tai liikunnan ammattilaisen kannustus, neuvo tai kehotus saa liikkumaan päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Mieleiset liikuntamuodot löytyvät kokeilujen ja kokemuksien kautta. On hyvä muistaa, että liikkuminen tuottaa mielihyvää vasta, kun siihen tottuu. Jokainen voi löytää oman liikkumisensa tavoitteen.

 

Kannustimia ja liikkumisen tavoitteita voivat olla

  • liikunnan tuoma ilo, onnistumisen kokemukset, hyvä olo, virkistys ja rentoutuminen
  • liikunnan terveysvaikutukset
  • liikunnan tuomat sosiaaliset suhteet
  • fyysisen kunnon ylläpito ja kehittäminen
  • liikunnan antama itseluottamus
  • liikunnan vaikutukset ulkonäköön
  • tunne, että jaksaminen lisääntyy
  • työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen ja
  • unenlaadun paraneminen.
1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.