Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 
 

Liikuntaesteiden ylittäminen

Liikkumisen tulee tuottaa hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia, jotta siitä tulee säännöllistä. Harva aikuinen jaksaa liikkua säännöllisesti vain toisen patistamana, eikä pelkkä terveyden tai liikunnan ammattilaisen kannustus, neuvo tai kehotus saa liikkumaan päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Mieleiset liikuntamuodot löytyvät kokeilujen ja kokemuksien kautta. On hyvä muistaa, että liikkuminen tuottaa mielihyvää vasta, kun siihen tottuu. Jokainen voi löytää oman liikkumisensa tavoitteen.
 

Kannustimia ja liikkumisen tavoitteita voivat olla

  • liikunnan tuoma ilo, onnistumisen kokemukset, hyvä olo, virkistys ja rentoutuminen
  • liikunnan terveysvaikutukset
  • liikunnan tuomat sosiaaliset suhteet
  • fyysisen kunnon ylläpito ja kehittäminen
  • liikunnan antama itseluottamus
  • liikunnan vaikutukset ulkonäköön
  • tunne, että jaksaminen lisääntyy
  • työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen ja
  • unenlaadun paraneminen.

Lähteminen liikkumaan voi olla tottumattomalle vaikeaa. Liikkumista voi myös olla vaikea saada mukaan päivään, jos päiväohjelma on jo ennestään tiukka. Lisäksi voi tulla sellaisia esteitä, että liikkumista ei voi toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. Lähes kaikkiin liikkumisen esteisiin voi kuitenkin varautua. Ohessa on muutama ratkaisuehdotus haastaviin tilanteisiin.

Liikkuminen ei onnistu, koska varaudun esteeseen

aikaa on liian vähän

  • tee tänään lyhyempi lenkki
  • laadi itsellesi liikuntasuunnitelma
  • etsi itsellesi kalenteriin sopiva aika liikkua

lapsia ei voi jättää yksin kotiin

  • hanki ennakkoon lastenhoitaja
  • valitse laji, johon lapset voi ottaa mukaan
  • ota koko perhe mukaan
  • liiku yhdessä ystävän ja hänen lastensa kanssa

ulkona sataa

  • mieti sateenpitävien ulkoiluvarusteiden hankkimista
  • mieti valmiiksi, mitä voit tehdä sateella
  • muista, että myös kotivoimistelu on tehokasta

ulkona on kylmä ja pimeä

  • pukeudu lämpimästi, suuntaa valaistulle ulkoilureitille ja ota heijastin mukaan
  • mieti, mitä sisäliikuntamahdollisuuksia on tarjolla

olo on saamaton ja sohva kutsuu

  • kysy kaveria mukaasi, yhdessä saatte toisenne liikkeelle
  • anna ajatusten viedä sinut liikkumisen jälkeiseen hetkeen ja siihen hyvän olon tunteeseen, minkä
  • saat liikkumalla töiden jälkeen väsyttää
  • lähde liikkumaan suoraan töistä tai liiku työmatkat
  • lähde ulkoilemaan luontoon. Pelkkä lähteminen pois neljän seinän sisältä ja raitis ulkoilma piristävät.
  • pidä selkeä lepotauko ja lähde vasta sitten

arkiliikunta ei tunnu hyödylliseltä

  • kokeile askelmittaria - huomaat, miten pienellä aktiivisuuden lisäyksellä askelia kertyy ja energiaa kuluu!

liikunta ei tunnu mielekkäältä

  • kokeile rohkeasti eri liikuntamuotoja
1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.