Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Liikunta painonhallinnassa

Liikunnalla on terveyden kannalta myönteisiä vaikutuksia, vaikka se vaikuttaa painoon vaatimattomasti. Liikunnan lisäys ilman ruokavaliomuutoksia vähentää ylipainoa muutaman kilon.

Liikunta muun muassa lisää rasvan ja etenkin vyötärörasvan menetystä, vaikka painonpudotus olisi vähäinen. Lihasvoiman parantamiseen tähtäävällä liikunnalla on edullisia vaikutuksia kehon koostumukseen siten, että lihaskudoksen eli rasvattoman kudoksen osuus voi suurentua ja rasvakudoksen osuus pienentyä, vaikka paino pienenisi vain vähän. Liikunta tehostaa painonpudotuksen aikaansaamaa insuliiniherkkyyden paranemista ja vaikuttaa edullisesti painonhallinnan tuloksen pysyvyyteen.

 

Painonhallinnassa liikunnan tarkoituksena on lisätä energiankulutusta. Tavoitteena on 2 000 kcal:n suuruinen energiankulutus viikossa normaalin perusaineenvaihdunnan lisäksi. Tämä tarkoittaa karkeasti noin yhtä kohtuuteholla tapahtuvaa liikuntatuntia, kuten reipasta kävelyä joka päivä. Aikaisemmin vähän liikkuneen alkutavoite voi kuitenkin olla kuluttaa 1 000 kcal viikossa ja lisätä liikuntaa vähitellen, kunnes energiankulutus on 2 000 kcal. Uuden, alemman painon ylläpitämiseen tarvitaan 60-90 minuuttia liikuntaa päivässä reipasta kävelyä vastaavalla teholla.

 

Yllä mainitut suositukset ovat väestötason suosituksia. Jokainen ihminen tarvitsee itselleen sopivan määrän liikuntaa hallitakseen painoansa. Liikunnan sopiva määrä riippuu siitä, paljonko ihminen hankkii energiaa syömällä. Yksilöllistä liikunnan tarkkaa vähimmäis- tai ihannemäärää ei tiedetä. Paras vaikutus painonhallintaan, terveyteen ja elämänlaatuun saavutetaan todennäköisesti siten, että yhdistetään päivittäinen perusliikunta ja 2-4 kertaa viikossa tapahtuva kuntoliikunta.

 

Se ei ole olennaista, kuinka yhtäjaksoista liikunta on, sillä energiaa kuluu suunnilleen yhtä paljon neljässä erillisessä 15 minuutin kävelyssä kuin yhtäjaksoisessa tunnin kävelyssä. Edellytyksenä on, että liikunnan teho on sama. Kun paino laskee, täytyy liikkua enemmän tai kovemmalla teholla, jotta sama määrä energiaa kuluisi kuin ennen painavampana.

 

Energiankulutuksen lisäksi liikunnan tuoma mielihyvä on tärkeää, jotta liikunnasta tulisi säännöllistä. Liikunnan mielekkyyteen ja iloon sekä sen istuttamiseen päivittäiseen elämään tulee kiinnittää huomiota. Liikuntatapa määräytyy liikkujan yksilöllisten mieltymysten mukaan.


Ilman ruokavaliomuutoksia liikunta on melko tehoton painonpudottaja. Liikunnan avulla paino putoaa tavallisesti noin kolme kiloa. Jos painonpudotus perustuu ruokavalion muutoksiin, liikunnan lisääminen tehostaa painonpudotusta noin kaksi kiloa.

 

Energiankulutus eri liikuntamuodoissa

 Kcal/tunnissa
paino 80 kg 
 kcal/tunnissa
paino 100 kg
kcal/tunnissa paino 120 kg 
Lepoenergiankulutus   84 105 126
 Kodin askareita
   
 Imuroiminen 300 370 440
 Puutarhanhoito   340 420 504
 Lumityöt   500 630 760
 Vapaa-aika
   
 Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen   210 260 320
 Tanssi, rauhallinen 250 320 380
 Leikkiminen lapsen kanssa, reipas   420 530 630
 Tanssi, erittäin vauhdikas (humppa yms.)   590 740 880
 Työ
   
 Autolla ajaminen, rauhallinen liikenne   130 160 190
 Kohtuullisen rasittava työ (kävelyä työssä)   190 240 290
 Erittäin raskas ruumiillinen työ (metsätyöt)   840 1050 1260
 Liikunta
   
 Kävely, rauhallinen 4 km/t  
 250 320 380
 Kävely, reipas, 6 km/t   400 490 590
 Sauvakävely 6km/t   470 590 710
 Pyöräily, rauhallinen 340 420 500
 Pyöräily, vauhdikas   500 630 760
 Juoksu, 10 km/h   820 1020 1220
 Hiihto, rauhallinen   500 630 760
 Hiihto, vauhdikas   760 950 1140
 Uinti, vapaauinti, kohtalainen rasitus   670 840 1010
 Aerobic, rauhallinen   420 530 630
 Aerobic, reipas   590 740 880
 Bodypump   670 840 1010
 Pelit
   
 Golf, kaksi pelaa, puolityhjä kenttä   420 530 630
 Sulkapallo, vauhdikas   340 420 500
 Jalkapallo, harjoittelu  760  950 1140
 Tennis, rauhallinen   340 420 500
 Kuntosali
   
 Kuntosaliharjoittelu laitteilla, kevyt   250 320 380
 Kuntosaliharjoittelu, rasittava   670 840 1010
Erilaisten töiden, harrastusten ja liikuntamuotojen energiakulutus. (Mukaillen Kuopion Yliopisto, Energynet 2009)  

 

 

 

1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.