Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 
 

1
2
3
4
5
6

Liikunta ja kolesterolit

Kestävyysliikunta on yksi harvoja keinoja, joka voi suurentaa veren hyvän eli HDL- kolesterolin pitoisuutta.

Liikunnan avulla HDL- kolesterolipitoisuus voi suurentua noin viisi prosenttia. Kestävyysliikunta voi pienentää myös veren huonon eli LDL- kolesterolin pitoisuutta noin viisi prosenttia. Molemmat muutokset ovat terveyden kannalta merkittäviä.
 

Painon väheneminen ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saannin väheneminen vaikuttavat LDL- kolesterolin muutoksiin enemmän kuin itse liikunta. Liikunta voi muuttaa LDL- kolesterolin laadullisia ominaisuuksia paremmiksi.

 

Kestävyysliikunnan vaikutukset kokonaiskolesteroliin ovat seurausta HDL- ja LDL- kolesterolin pitoisuuksien muutoksista. Oleellista on, että hyvän HDL- kolesterolin suhteellinen osuus kasvaa. Kasvu syntyy, kun HDL- pitoisuus suurenee ja LDL- pitoisuus samalla pienenee.

 

Jotta kolesterolimuutoksia syntyisi, olisi hyvä liikkua ainakin kolme kertaa viikossa reippaasti yhteensä ainakin 2 tuntia 30 minuuttia. Vaihtoehtona on rasittavampaa liikuntaa ainakin 1 tunti 15 minuuttia. Myös näiden yhdistelmä on mahdollinen. Määrän voi koota vähintään kymmenen minuutin liikuntatuokioista. Viikoittainen liikunta-annos voi sisältää työmatkaliikuntaa, liikkumista perheen kanssa ja vaikkapa liikuntaharrastuksen. Lihaskuntoharjoittelu ei juurikaan vaikuta HDL- kolesterolin pitoisuuteen veressä.

 

Liikunnan vaikutukset näkyvät 3- 6 kuukaudessa.

1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.