Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 
 

Maanantai 16.4. - Liikunta

Sydänviikko 2012 on mainio ajankohta järjestää liikuntatapahtuma. Yhteistyötä tapahtuman järjestämisessä voi tehdä esimerkiksi paikallisten urheiluseurojen, oppilaitosten, lähialueiden sydänyhdistysten ja muiden yhdistysten kanssa. Sydänliitto on neuvotellut valtakunnallisesta yhteistyöstä Voimisteluliiton kanssa. Yhdistykset voivat neuvotella paikallisesta yhteistyöstä oman alueensa seurojen kanssa.

Tietoa ja materiaalia

Tietoa voi jakaa liikunnasta yleisesti tai kertoa yhdistyksen omasta liikuntatoiminnasta ja houkutella paikkakuntalaisia mukaan liikuntaryhmiin. Jaettavaa materiaalia on liikuntapaketissa, josta löytyy tietoa materiaalit-sivulta . Liikuntapaketin voi valita kaupan päälle, kun ostaa Yksi sydän -pöytäpaketin.

Markkinointi

Liikuntatapahtuman markkinointi on tärkeää, jotta ihmiset kiinnostuvat ja tulevat paikalle. Tapahtumasta kannattaa kertoa ajoissa kunnan liikuntatoimelle, joka voi markkinoida tapahtumaa omia verkostojaan pitkin. Muut yhdistykset ja paikalliset urheiluseurat ovat varmasti innostuneita lähtemään mukaan. Paikallislehti on hyvä markkinoinnin väylä.

 

Liikuntapäivänä voi toteuttaa paljon jännittäviä liikuntatempauksia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi paikallisten yhdistysten tai yritysten välinen köydenvetoturnaus? Kilpailusta ja sen voittajasta voi kirjoittaa paikallislehteen tiedotteen tai pyytää toimittajia paikalle henkilökohtaisesti.

 

Lapset rakastavat liikuntaa! Lapsille voi rakentaa elämysradan, jolla voi samalla tuoda esiin terveysasiaa. Laatikaa rasteja, joilla on sekä liikunnallisia että asiatehtäviä. Tai järjestäkää hyppynarukilpailu: eniten hyppinyt palkitaan.

 

J ärjestäkää
puistojumppa paikallisen voimisteluseuran kanssa!

 

1
2
3
4
5
6

Liikunta-asiantuntija
Annukka Alapappila
Puh. (09) 7527 5241

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.