Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Laaja-alainen kansanterveystyö

Epidemiologinen tutkimustyö

1950-luvun puolivälissä amerikkalainen professori ja kolesterolitutkija Ancel Keys käynnisti mittavan kansainvälisen tutkimushankkeen, jonka avulla oli määrä selvittää kolesterolin rooli sydänsairauksien synnyssä. Suomi liittyi tähän hankkeeseen. Kansaninvälisen tutkimuksen yhteistyötahoksi Suomessa tuli vasta perustettu Sydäntautiyhdistys ja Suomen tutkimusryhmän johtoon astui tohtori Martti J. Karvonen.

Potilaiden edunvalvonta

Sydänpotilaiden sosiaalinen asema oli 50-luvun yhteiskunnassa heikko. Sosiaalinen neuvonta osoittautui äärimmäisen tarpeelliseksi. Sydäntautiliitto teki paljon työtä saadakseen sydänpotilaille invalidin aseman, mutta sosiaalisen asemansa paranemista sydänpotilaat joutuivat odottamaan hyvinvointipalvelujen yleisen kohenemisen aikoihin asti. Sydänlääkkeiden kehittyminen ja yleistyminen toivat tullessaan uusia edunvalvontahaasteita.

Paremman hoidon puolesta

Uudet, tehokkaat hoitomuodot eivät ole tulleet ilman muuta yleiseen käyttöön. Ensimmäinen sepelvaltimo-ohitusleikkaus tehtiin Suomessa vuonna 1973, mutta kymmenen vuoden kuluttua ohitusleikkauksia tehtiin vuosittain alle 200, vaikka tosiasiallinen tarve oli moninkertainen. Vuonna 1985 Sydäntautiliitto ryhtyi voimakkaaseen painostukseen, jotta ohitusleikkausten määrä saataisiin nostetuksi tarpeen vaatimalle tasolle. Painostustyö tuotti tulosta. Muutamassa vuodessa tarve ja tarjonta saatiin lähes tasapainoon.

Ennaltaehkäisyn pitkä historia

50-luvulla vielä aavisteltiin sepelvaltimotaudin syntysyitä. Edellytykset ennaltaehkäisylle puuttuivat. Sitä mukaa kun tutkimus toi lisävahvistusta kolesterolihypoteesiin, suurelle yleisölle välitettiin ravitsemustietoa. Vuonna 1986 Sydäntautiliitto käynnisti Sydän ja ravinto -ohjelmansa. Tästä ohjelmasta tuli järjestön tähänastisen toiminnan merkittävin ennaltaehkäisyhanke.

Asiantuntijatason yhteistyö

Alusta asti pidettiin tärkeänä, että Sydäntautiliitossa ovat mukana sekä sydänammattilaiset että potilaat. Näin on edelleen. Sydänliitto on ollut virkamiehille ja poliitikoille luonteva yhteistyötaho, kun valtionhallinnossa on luotu sydänterveyteen liittyvää lainsäädäntöä.

Mediavaikuttaminen

"Sydäntautiliiton isä" Kullervo Heiskanen oli toimittaja ja tiedottaja. Hänellä oli ilmiömäinen kyky luoda verkostoja. Sydäntautiliiton tiedotustoimikunnassa olikin 50- ja 60-luvuilla vaikututusvaltaisia mediavaikuttajia, jotka välittivät viestimissään tietoa sydänsairauksista ja niiden torjunnasta. Esimerkiksi seitsemän maan tutkimuksen tuloksista tiedotettiin aktiivisesti. Erityisesti Ancel Keysin vierailut kiinnostivat toimittajia. Ehkä selitystä voi hakea myös Sydäntautiliiton omasta tiedotustoimikunnasta. 70-luvun alku merkitsi sukupolvenvaihdosta järjestön viestinnässä. Uuden "tiedonsiirto-opin" isä oli tamperelainen sydänjärjestöaktiivi Arvo Poika Tuominen. Tuomisen oppi rakentui vahvan järjestökentän voimavarojen hyödyntämiseen.

1
2
3
4
5
6

Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje