Vuoden 2012 järjestötyöpalkinnon haku on avattu!
Aikaisempina vuosina on palkittu muun muassa Sydännaisia, toimintaa lasten ja nuorten kanssa, liikuntaa ja ulkoilua, yhteistyötä, neuvontaa ja mittauksia, yleisöluentoja ja seminaareja, kampanjoita, kansainvälistä toimintaa sekä kerhoja ja ryhmiä. Aiemmin palkittuihin hankkeisiin ja toimintoihin pääset tutustumaan tarkemmin oikeassa valikossa näkyvistä linkeistä.
Hae järjestötyöpalintoa tällä lomakkeella:
Jarjestotyopalkintohakemus_2012.rtf (32.3 kt
)
Hakukriteerit
Palkittavaksi esitettävän järjestöllisen toiminnan tulee sisältää aineksia yhdestä tai useammista seuraavista alueista:
- Vaikuttavuus
- Jäsenpohjan vahvistaminen*
- Yllätyksellisyys/tuoreus
- Yhteisöllisyys
- Yhteistyöhakuisuus
- Yleistettävyys
*Jäsenmäärän lisääminen, uusien ryhmien mukaan saaminen ja jäsenkunnan nuorentaminen
Voidaan hakea maksimissaan yhdelle toimintamuodolle/hankkeelle per yhdistys per vuosi.
Palkinnot
Palkintona jaetaan kunniakirjat ja stipendejä. Palkinnon vastaanottaja on sydänyhdistys. Suomen Sydänliiton liittohallitus päättää palkinnon saajista Sydänliiton järjestötoimikunnan valmistelun pohjalta. Palkinnoista ilmoitetaan palkituille toukokuussa ja ne jaetaan kevätkokouksessa.
- 1. Pääpalkinto Soihtu 1000 €
- 2-3. Järjestötyöpalkinto Liekki 500 €
- 4.-10. Tunnustuspalkinto Kipinä, kahdeksan kappaletta 250€
(Liittohallitus voi päättää jakaa palkinnot toisinkin)
Hakemukset
Sähköpostin liitteenä osoitteella: cecilia.bergstrom@sydanliitto.fi
tai
Suomen Sydänliitto ry
Cecilia Bergström
Oltermannintie 8
00620 Helsinki
