Päätös, joka voi pelastaa päiväsi. Mahdollisesti jopa tuhansia
päiviä.
Tupakoinnin lopettaminen pidentää kolmekymmenvuotiaan naisen
jäljellä olevan eliniän ennustetta yli kuudella vuodella.
Suurin osa tupakoivista naisista sanoo haastatteluissa
haluavansa lopettaa tupakoinnin. Tämä opas on kirjoitettu heitä
varten. Kaikki tietävät, että olisi järkevää lakata polttamasta.
Monet tärkeät päätökset elämässä tehdään kuitenkin tunteen, ei
tiedon voimalla. Tupakoinnin lopettaminenkaan ei onnistu, jos sen
kokee sisällään liian suureksi menetykseksi, sanoo järki mitä
tahansa.
Käsiteltävä aihe on laaja ja niin on opaskin. Alussa on
kooste tupakoinnin terveysvaikutuksista. Suurimmaksi osaksi
tekstissä käsitellään kuitenkin asioita, jotka saavat haluamaan
tupakkaa ja sitä, miten tästä tunteesta voi pyrkiä eroon. Oppaasta
saa eniten hyötyä lukemalla sen kannesta kanteen. Sen verran aikaa
ja vaivaa kannattaa uhrata, sillä tupakoinnin lopettaminen on
todennäköisesti tärkein terveyteen vaikuttava päätös, joka on
mahdollista tehdä itse. Konkreettiseen yritykseen ryhtyville oppaan
lopussa on tiivis kalenteri omien ajatusten kirjaamista varten.
Onnea ja rohkeutta matkaan!
Julkaisija: Suomen Sydänliitto ry, 2007
Työryhmä:
Paula Mannonen toimittaja
Hannu Vanhanen ylilääkäri, dos.
Anna-Liisa Rajala ohjelmapäällikkö, sh, VTM, MPH
Ulla-Riitta Penttilä terveyspalvelupäällikkö, esh, th, SHJ
Johanna Koskenkorva suunnittelija, sh, TtM
Opas on osa Sydänliiton NaisenSydän-ohjelmaa
www.naisensydan.fi
Opas on tuotettu sosiaali- ja terveysministeriön tuella.
