Sairauden määrittelee sydäninfarktiksi ilman ST-nousua ( non-ST elevation myocardial infarction, NSTEMI) sydänlihasvaurion merkkiaineiden (CK-MB tai sydänperäinen troponiini TnT tai TnI) esiintyminen veressä. Nykyään sydänlihasvaurio jää onneksi usein niin pieneksi, ettei EKG:hen jää pysyviä infarktiarven muutoksia (Q-aaltoja) eikä sydänlihakseen tule havaittavia supistushäiriöitä, vaan pumppausvoima pysyy normaalina.
Tämän tyyppisen sydäninfarktin hoidossa annetaan kipulääkettä ja happea. Sydämen hapenpuutetta lievitetään nitraatilla (usein suonensisäisesti) ja beetasalpaajalla. Keskeistä on hyytymisen estolääkitys, joka toteutetaan asetyylisalisyylihapolla, klopidogreelilla, jollakin hepariinin sukuisella antikoagulantilla (useimmat annetaan ruiskeina ihon alle) sekä joskus suoneen annettavalla verihiutaleiden glykoproteiini IIb/IIIa:n estäjällä. Liuotushoidolla ei ole sijaa tässä infarktin lajissa.
Akuutti sydänlihaksen hapenpuute saadaan yleensä rauhoittumaan nopeasti. Etualalle nousee uuden tautikohtauksen estäminen. Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus tehdään 2-3 vuorokauden sisällä, nopeammin, jos lääkehoito näyttää tehoavan huonosti. Usein kuvaus paljastaa kohtauksen aiheuttajan ("culprit") yksiselitteisesti. Tämä hoidetaan saman tien pallolaajennuksella ja stentin asennuksella.
Jos tilanne on monimutkaisempi ja ahtaumia on useita, pyritään tunnistamaan niistä tärkein ja kohdistamaan pallolaajennus vain siihen. Muut hoidetaan myöhemmin, jos ne aiheuttavat oireita tai merkittävää hapenpuutetta. Joskus ohitusleikkauksen tarve on ilmeinen, ja tällöin hoidetaan pallolaajennuksella ensiavuksi vain ne ahtaumat, jotka välittömästi haittaavat verenvirtausta. Leikkaus tehdään yleensä saman sairaalajakson aikana.
Monisairailla osa hoitomuodoista sulkeutuu pois liian suurten riskien vuoksi.
