Hoitotahdossa henkilö ilmaisee omaa hoitoa koskevan tahtonsa
tulevaisuuden varalle.
Hoitotahdossa voidaan antaa määräyksiä kuolemaa edeltävästä
loppuajan hoidosta, mutta siihen voidaan sisältää toiveita
esimerkiksi hoitopaikan valinnasta ja hoivan arkeen liittyvistä
seikoista.
Hoitotahto voidaan ilmaista suullisesti tai kirjallisesti. Jos henkilö ilmaisee hoitotahtonsa suullisesti, on siitä tehtävä henkilön itsensä varmentava merkintä potilasasiakirjoihin. Suositeltavaa on tehdä hoitotahto kirjallisesti (käytetään myös nimitystä hoitotestamentti). Kirjallisella hoitotahdolla voi varmistaa, että annettava sairaanhoito on oman vakaumuksen mukaista niissäkin tapauksissa, kun omaa tahtoa ei pystytä selvittämään kysymällä, esimerkiksi sairauskohtaus- tai onnettomuustilanteissa.
On hyvä kertoa läheisilleen mistä kirjallisen hoitotahdon löytää. Hoitotahdosta kannattaa antaa kopiot omalle lääkärille ja lähiomaisille.
Jos henkilön tahtoa ei saada selvitetyksi eikä hoitotahtoa ole tehty, kuullaan lähiomaisia hoidosta päätettäessä.
Lisätietoja ja malli hoitotahdosta löytyy esimerkiksi
Muistiliiton ry:n nettisivuilta
http://www.muistiliitto.fi/fin/muisti_ja_muistisairaudet/edunvalvonta/
