EFT tarkoittaa rytmihäiriöiden kajoavaa, verisuoniteitse elektrodikatetrien kautta tapahtuvaa tutkimusta. Laskimoteitse sydämen oikean puolen lokeroihin viedään eri kohtiin katetreja, joilla rekisteröidään sydämen heikkoja sähkövirtoja. Sähkövirrat ovat samoja, joita mitataan kehon pinnalta tavallisella EKG:lla, mutta "paikan päältä" mitattaessa saadaan paljon yksityiskohtaisempaa tietoa. Joskus viedään katetri myös sydämen vasemmalle puolelle, joko läpäisemällä eteisten ohut väliseinä tai valtimopunktion avulla. Laskimopunktiot tehdään nivustaipeeseen ja tarvittaessa kaula- tai solislaskimoon.
Eri kohdista tahdistamalla voidaan seurata johtoratojen toimintaa sekä käynnistää ja pysäyttää rytmihäiriöitä. Tietoja käytetään hyväksi suunniteltaessa tahdistinhoitoa, rytmihäiriötahdistinhoitoa sekä rytmihäiriöiden katetriablaatioita. Usein ablaatio (esimerkiksi tiheälyöntisyyskohtauksia aiheuttavan ylimääräisen johtoradan "polttaminen") voidaan tehdä saman tien.
