Sisältöön Sivukartta Palaute Tulosta

Sydänliitto

 
 
 
 
 

Aikuisen rooli

Aikuinen mahdollistaa tai rajoittaa lapsen liikuntaa. Aikuisen tehtävänä on huolehtia, että lapsella on aikaa liikkua ja että liikkumisympäristö on turvallinen. Hän tarjoaa lapselle erilaisia liikuntavaihtoehtoja ja tutustuttaa samalla lasta erilaisiin tapoihin liikkua.

Aikuisen vastuulla on myös huolehtia siitä, että lapsella on liikuntaan sopivat vaatteet ja varusteet. Sateella liikkuminenkaan ei ole ongelma, kun päällä on asialliset sadevarusteet eikä olo tunnu märältä. 

 

Vanhempi voi tukea lapsen liikkumista

  • antamalla lapselle vaatteet ja jalkineet, joilla hän voi juosta ja jotka saavat kulua, likaantua ja kostua hiestä
  • ohjaamalla lasta vaihtamaan liikuntavaatteet erityistä liikuntatuokioita varten
  • rakentamalla kotiympäristön sellaiseksi, että siellä saa vapaasti liikkua
  • vaikuttamalla pihapiiriin, jotta siellä voi juosta, pelata ja telmiä turvallisesti
  • varmistamalla, että lapsen matka päiväkotiin on turvallinen kävellä ja pyöräillä
  • miettimällä, onko kodin lähipiirissä paikkoja, joissa lapsi voi pelata, liikkua ja rakentaa kavereidensa kanssa
  • huolehtimalla, että lapsella on aikaa liikkumiseen
  • huolehtimalla, että lapsella on mahdollisuus tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin kiinnostuksensa mukaan
  • kannustamalla lasta ulkoilemaan päivittäin
  • näyttämällä itse esimerkkiä ja tukemalla lasta liikunnassa
  • ihailemalla lapsen opittua uusia taitoja
  • liikkumalla yhdessä lapsen kanssa
  • osoittamalla kiinnostusta lapsen liikuntaharrastukseen ja
  • rajoittamalla tarvittaessa lapsen tietokoneen, television ja videon käyttöä.

Vanhempien tärkeä tehtävä lapsen liikunnassa on

  • tukea lapsen kehitystä luomalla hänelle monipuolisia mahdollisuuksia
  • toteuttaa luontaista liikkumishaluaan
  • toimia lapsen liikunnan hienovaraisena taustatukena, ohjaajana ja mallina
  • huolehtia siitä, että lapsen lähiympäristössä on riittävästi virikkeellisiä ja turvallisia
    pihoja ja muita leikkipaikkoja
  • oivaltaa, että lapsen tottumukset kehittyvät osana perheen tottumuksia
  • huolehtia siitä, että liikkumisesta muodostuu perheen myönteinen yhdessäolohetki.


Vanhempien antama malli vaikuttaa lapsen liikuntaan. Kun vanhempi valitsee portaat hissin sijasta, lapsi toimii helposti samoin.

Vanhempien kannattaa keskustella lapsen liikunnasta päivähoidon henkilökunnan kanssa, jotta lapsi saa myös päivähoidossa ulkoilla ja leikkiä vauhdikkaita pihaleikkejä.

1
2
3
4
5
6
Jaa sivu: Kaverille Jaa
 
Info
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla (Hae sisällöstä) tai asiasanahaulla (Hae asiasanoilla).

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Asiasanahaku hakee sisällön metatiedoista vastaavuutta sisällön Tero- ja Mesh-metatietoihin.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.